Mietin tunnilla miten paljon opiskelijat ovatkaan tehneet työtä, kun ovat käsin kirjoittaneet opiskeluun liittyviä muistiinpanoja. Mikä työ siinä onkaan ollut. Nyt meillä on internetti ja älylaitteet, mikä estää tätäkään näpyttelemästä vaikka pidemmällä matkalla, tai viikonloppuna? Ja jos ei halua laittaa kaikkea heti vaikka tähän blogiin niin voi aina kirjoittaa wordiin ja sitten kasata aineiston tänne.
Itsestäni hiukan:......
Ajattelin nyt alkuun hieman esitellä itseäni ja kertoa kuka täällä oikein kirjoittaa. Olen viisikymppinen ammatinvaihtaja, työskentelin aikaisemmin luontaistuotteiden parissa. Erilaiset vaihtoehtoiset menetelmät ovat siis minulle tutttuja ja edelleen pidän itseäni niiden suhteen "ajanhermolla" Edelleen itsenäisesti tutkin uusia tuotteita ja tutkimustuloksia. Aloitin siis opinnot ensin opiskelemalla hoiva-avustajaks koska se oli väylä lähihoitajaksi alkuun ja samalla minulla oli mahdollisuus tutustua alaan ihan "kentän kautta " Muistan kun aloitin ensimmäistä toppiani, istuin siinä rivissä muiden kanssa ja mietin " mihin minä olenkaan pääni mennyt laittamaan" Ensimmäisen päivän jälkeen kun tulin kotiini, ajatukset pyöri päässäni ja ei tainnut oikein unikaan tulla, niin paljon näin sellaista mitä en ollut ikinä nähnyt. Silmäni avautuivat kerralla auki. Jostain syystä juuri ensimmäisenä koulupäivänä muistelin myös ensimmäistä toppipaikkaani, joka oli kaikenkaikkiaan huikea kokemus, uskon että kasvoin henkisesti tuona aikana erittäin paljon. Mikäli ensimmäinen paikka olisi koitunut huonoksi kokemukseksi, olisin luultavasti lopettanut opintoni siihen. Katson että onkin erittäin suuri merkitys, sillä ensimmäisellä paikalla minne tuleva lähihoitaja menee suorittamaan toppiaan. Joskus saattaa käydä niin, että negatiivinen kokemus katkaisee monen opinnot. Juuri se ensimmäisen paikan positiivinen kokemus kantaa myöhemmät tönäykset mitä saattaa tulla tällä opintiellä.
Juu, eli olen tässä nyt sitten kovaa vauhtia valmistumaan päin ja suoritan nyt viimeisiä opintojani huh ja huh.... miten se aika onkaan kiirinyt. Perheeseeni siis kuuluu 18-vuotias poikani, asuu toistaiseksi vielä kotona. Myös kotiamme rikastuttaa valloittavalla persoonallaan 9-vuotias saksanpaimenkoira.
Olen siis tuiki tavallinen suomalainen nainen, joka harrastaa polkupyöräilyä, sauvakävelyä ja tykkään hyötyliikunnasta. Nyt vasta viimeisen vuoden aikana olen vasta oppinut vähän tätä liian aikataulutettua elämääni löyhentää. Mistä sen kiireen ihminen loihtiikaan, ainakin taitava se on siinä. Vaikka kyse taitaakin olla minun mielestäni vain siitä miten me tätä aikaa oikein käytetään ja elämähän on täynnä valintoja.
Minä valitsin aikoinaan vammaistyön osaamisalakseni joka sitten taas onkin tarina, miksi...palaan siihen ehkä myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti